Unohdin kolmannessa parisuhdevuodatuksessani puhua seksuaali-identiteettipohdinnoistani. Joten kirjoitetaanpas nyt niistä.

Aikaisemmin siis kuvittelin ensin olevani heteronainen. Myöhemmin tajusin olevani mies, ja tunteeni ovat seilanneen aseksuaalisuuden ja homouden välillä.

Eihän naiskeho ollut lainkaan kiinnostava, lähinnä vastenmielinen.

Tai niinhän minä ajattelin.

Kuten useillani ikäisilläni... tytöillä, kuinka vihaankaan verrata itseäni heihin minulla oli homomieskauteni.
Se että homomiehet ovat maailman hienoin juttu, jotain niin söpöä ettei mitään rajaa.

Enhän minä mikään biseksuaali ollut.

Kunnes aloin katsoa L-koodia.
Hetkinen, nämä naisethan ovat kauniita. He peuhaavat keskenään, tämähän on hienoa.
Eivätkä homomiehet olleet enää kiinnostavia, lesbonaiset olivat uusi kiinnostava asia.

Ja Shane. Herrajumala, Shane!
Se nainen oli niin kuuma että huhhuh.
Usein ystäväni vitsailivat enkö ole oikeasti lesbo.
En, olen mies.
Mutta naiset olivatkin kiinnostavia.
Heräsin naisille vasta nyt.

Shane on siis L-koodin henkilöhahmo, melko androgyyni nainen. Lyhyet, seksikkäät hiukset, pienet rinnat, miehekäs käytös, kauluspaitoja... Ja yhdellä tuotantokaudella hänelle ilmaantui poninhäntä. Pieni, lyhyt, sekikäs poninhäntä.

Sitten annoin asioiden olla.
Päätin olevani biseksuaali jolla ei vain ole seksuaalisia tapimuksia.
Sillä kyllähän minua kiinnostivat seurustelut ja muut mutta ei itse seksi tai mikään siihen liittyvä.

Genitaalit ällöttivät minua, niin miehen kuin naisenkin.
Penikset vasta ällöttäviä ovatkin.

Sitten Ilona vain käveli elämääni.

Minä siis vain aloin puhua hänelle, ja asiat johtivat toiseen.
Ihastuin, kerroin siitä, aloitimme seurustelun...

Ja nyt minusta tuntuu etten voisi elää ilman häntä.
Olen rakastunut.
Ja olen tuntenut hänet oikeastaan vasta kuutisen viikkoa.

Kaikki tämä hämmentää minua, miten nopeasti asiat ovat hänen kanssaan edenneet.
Mutta luulisin sen olevan vain hyvä merkki.

Ilona saa minut tuntemaan sellaisia tunteita joita kukaan ei aikaisemmin ole onnistunut minussa herättämään.
Kukaan. Koskaan.
Ja se hämmentää minua. Hyvällä tavalla.

Nyttemmin olen sitten tajunnut:

• Penikset ovat ällöjä
• Tissit ovat kivoja

Hyvä on, alastomuus pelottaa minua veiläkin mutta kai pääsen joskus siitäkin yli.
Ainiin, en ole tainnut mainita että kammoksun alastomuutta.

Johtuneeko siitä etten koe kuuluvani sillä tavoin kumpaankaan sukupuoleen.

Olen mies mutta kammoksun miehen sukupuolielimiä.

Haluan että maailma näkee minut miehenä, mutten silti tahdo kuulua kumpaankaan lokeroon.
Olen niin ristiriitainen.
Voisin kirjoittaa erillisen kirjoituksen taas tästä identiteettikriisitäni.
Mutta menköön.

En pidä siitä kun minuun liitetään feminiini sana.

tyttö
nainen
niinkuin muutkin tytöt
keittiöön
siro
kaunis
herkkä
pieni
XX
she
her
hon
elle
ma fille
Enchantée. Sinun tulee sanoa "Enchantée."

Jos vain saisin olla minä?
Jos vain saisin olla välittämättä näistä lokeroista?
Ja jos minun on pakko, saanko sanoa "Encahnté"?
Voinko kuulua laatikkoon he, him, his, han, il, mon fil?

Se on ainoa asia mitä vaadin sinulta, yhteiskunta.

Saanko kuulua siihen maskuliiniseen laatikkoon?

Ennen vihasin kasvoja. Eivät ne ole kauniit, en näytä tytöltä, olen ruma.
Nykyään tajuan, olen komea. Ne ovat miehen kasvot.
Enkö siis saisi lupaa nähdä itseäni kerrankin hyvännäköisenä?

Lapsena olin jonkinsortin feministi.
Tytöt ovat parhaita, olen vahva ja pärjään itse!
Sittemmin olen tajunnut, mies sisälläni on pyrkinyt aina esiin.
Kun leikin prinsessaa, pelastin itse itseni. 
En tarvinnut siihen mitään typerää prinssiä tai ritaria.

Ja minä olen halunnut olla ritari, tai prinssi Uljas, miten tahansa.
Halunnut olla herrasmies.
Olla vahva, kantaa asioita, avata ovia, ostaa kukkia, maksaa ravintolassa.

Valehtelijaa ahdisti kuinka minut nähtiin enemmän miehenä, kun tosiaan näytän sellaiselta.
Hän rajoitti minua.

Ruinaaja pakotti minut naisen muottiiin, olinhan lyhyempi ja hän biologisesti mies.
Hän rajoitti minua vielä enemmän.

Mutta Ilona.
Hänelle saan olla prinssi Uljas, herrasmies.
Kantaa laukkuja, avata ovia.
Hän pitää siitä.
Ja minä saan toteuttaa omaa itseäni. Sitä mikä haluan olla.

Otin vanhojen tanssit.
Vaikka paritanssit ahdistivat minua kun jouduin tanssimaan tyttönä.
Tanssin Tytin kanssa, sillä hän on aina halunnut päivän prinsessana.
Ja minulla oli mukavaa.
Tanssiminen oli hauskaa.
Minua ei ahdistanut!
Sain olla mies, se mitä haluan olla!

Minussa on tietty feminiini puoli. Kaikissa on kaks puolta.
Minun puoleni tulee esiin siinä kuinka rakastan mekkoja.
En ole kuitenkaan koskaan voinut niitä käyttää.
Nyt minulla on joku joka voi pitää niitä.

Ilona on minun parempi puoleni, se mitä olen koko ikäni etsinyt.
Huomaa varmaan, minulla on mahdollisesti pakkomielle hänestä.
Mutta se on ainakin molemminpuolinen.

---

Sitten muihin aiheisiin:

• Olen menossa niihin bileisiin, siellä on muitakin ihmisiä. Esimerkiksi eräs sinne tulevista ystävistäni täyttää vuosia ja juhlistamme samalla tätä tapahtumaa. Hän toivoo läsnäoloani. Olisin menossa muutenkin.
• Tytin kanssa olemme sovussa ja menemme ostamaan Antin tupaantuliaislahjan kuten alkuperäiseen suunnitelmaan kuului.
• Antille en ole uskaltanut soittaa, mutta hän on vähän tuollainen. Kyllä hän leppyy. Ainakin toivon mukaan.

Eli ei minulla ole syytä masentua.
Sitäpaitsi kun olin masennellut tätä typerää riitaa kaksi tuntia, Ilonan kanssa puhuessani piristyin heti ja nauroin koko loppuillan.