Unohdin kolmannessa parisuhdevuodatuksessani puhua seksuaali-identiteettipohdinnoistani. Joten kirjoitetaanpas nyt niistä.

Aikaisemmin siis kuvittelin ensin olevani heteronainen. Myöhemmin tajusin olevani mies, ja tunteeni ovat seilanneen aseksuaalisuuden ja homouden välillä.

Eihän naiskeho ollut lainkaan kiinnostava, lähinnä vastenmielinen.

Tai niinhän minä ajattelin.

Kuten useillani ikäisilläni... tytöillä, kuinka vihaankaan verrata itseäni heihin minulla oli homomieskauteni.
Se että homomiehet ovat maailman hienoin juttu, jotain niin söpöä ettei mitään rajaa.

Enhän minä mikään biseksuaali ollut.

Kunnes aloin katsoa L-koodia.
Hetkinen, nämä naisethan ovat kauniita. He peuhaavat keskenään, tämähän on hienoa.
Eivätkä homomiehet olleet enää kiinnostavia, lesbonaiset olivat uusi kiinnostava asia.

Ja Shane. Herrajumala, Shane!
Se nainen oli niin kuuma että huhhuh.
Usein ystäväni vitsailivat enkö ole oikeasti lesbo.
En, olen mies.
Mutta naiset olivatkin kiinnostavia.
Heräsin naisille vasta nyt.

Shane on siis L-koodin henkilöhahmo, melko androgyyni nainen. Lyhyet, seksikkäät hiukset, pienet rinnat, miehekäs käytös, kauluspaitoja... Ja yhdellä tuotantokaudella hänelle ilmaantui poninhäntä. Pieni, lyhyt, sekikäs poninhäntä.

Sitten annoin asioiden olla.
Päätin olevani biseksuaali jolla ei vain ole seksuaalisia tapimuksia.
Sillä kyllähän minua kiinnostivat seurustelut ja muut mutta ei itse seksi tai mikään siihen liittyvä.

Genitaalit ällöttivät minua, niin miehen kuin naisenkin.
Penikset vasta ällöttäviä ovatkin.

Sitten Ilona vain käveli elämääni.

Minä siis vain aloin puhua hänelle, ja asiat johtivat toiseen.
Ihastuin, kerroin siitä, aloitimme seurustelun...

Ja nyt minusta tuntuu etten voisi elää ilman häntä.
Olen rakastunut.
Ja olen tuntenut hänet oikeastaan vasta kuutisen viikkoa.

Kaikki tämä hämmentää minua, miten nopeasti asiat ovat hänen kanssaan edenneet.
Mutta luulisin sen olevan vain hyvä merkki.

Ilona saa minut tuntemaan sellaisia tunteita joita kukaan ei aikaisemmin ole onnistunut minussa herättämään.
Kukaan. Koskaan.
Ja se hämmentää minua. Hyvällä tavalla.

Nyttemmin olen sitten tajunnut:

• Penikset ovat ällöjä
• Tissit ovat kivoja

Hyvä on, alastomuus pelottaa minua veiläkin mutta kai pääsen joskus siitäkin yli.
Ainiin, en ole tainnut mainita että kammoksun alastomuutta.

Johtuneeko siitä etten koe kuuluvani sillä tavoin kumpaankaan sukupuoleen.

Olen mies mutta kammoksun miehen sukupuolielimiä.

Haluan että maailma näkee minut miehenä, mutten silti tahdo kuulua kumpaankaan lokeroon.
Olen niin ristiriitainen.
Voisin kirjoittaa erillisen kirjoituksen taas tästä identiteettikriisitäni.
Mutta menköön.

En pidä siitä kun minuun liitetään feminiini sana.

tyttö
nainen
niinkuin muutkin tytöt
keittiöön
siro
kaunis
herkkä
pieni
XX
she
her
hon
elle
ma fille
Enchantée. Sinun tulee sanoa "Enchantée."

Jos vain saisin olla minä?
Jos vain saisin olla välittämättä näistä lokeroista?
Ja jos minun on pakko, saanko sanoa "Encahnté"?
Voinko kuulua laatikkoon he, him, his, han, il, mon fil?

Se on ainoa asia mitä vaadin sinulta, yhteiskunta.

Saanko kuulua siihen maskuliiniseen laatikkoon?

Ennen vihasin kasvoja. Eivät ne ole kauniit, en näytä tytöltä, olen ruma.
Nykyään tajuan, olen komea. Ne ovat miehen kasvot.
Enkö siis saisi lupaa nähdä itseäni kerrankin hyvännäköisenä?

Lapsena olin jonkinsortin feministi.
Tytöt ovat parhaita, olen vahva ja pärjään itse!
Sittemmin olen tajunnut, mies sisälläni on pyrkinyt aina esiin.
Kun leikin prinsessaa, pelastin itse itseni. 
En tarvinnut siihen mitään typerää prinssiä tai ritaria.

Ja minä olen halunnut olla ritari, tai prinssi Uljas, miten tahansa.
Halunnut olla herrasmies.
Olla vahva, kantaa asioita, avata ovia, ostaa kukkia, maksaa ravintolassa.

Valehtelijaa ahdisti kuinka minut nähtiin enemmän miehenä, kun tosiaan näytän sellaiselta.
Hän rajoitti minua.

Ruinaaja pakotti minut naisen muottiiin, olinhan lyhyempi ja hän biologisesti mies.
Hän rajoitti minua vielä enemmän.

Mutta Ilona.
Hänelle saan olla prinssi Uljas, herrasmies.
Kantaa laukkuja, avata ovia.
Hän pitää siitä.
Ja minä saan toteuttaa omaa itseäni. Sitä mikä haluan olla.

Otin vanhojen tanssit.
Vaikka paritanssit ahdistivat minua kun jouduin tanssimaan tyttönä.
Tanssin Tytin kanssa, sillä hän on aina halunnut päivän prinsessana.
Ja minulla oli mukavaa.
Tanssiminen oli hauskaa.
Minua ei ahdistanut!
Sain olla mies, se mitä haluan olla!

Minussa on tietty feminiini puoli. Kaikissa on kaks puolta.
Minun puoleni tulee esiin siinä kuinka rakastan mekkoja.
En ole kuitenkaan koskaan voinut niitä käyttää.
Nyt minulla on joku joka voi pitää niitä.

Ilona on minun parempi puoleni, se mitä olen koko ikäni etsinyt.
Huomaa varmaan, minulla on mahdollisesti pakkomielle hänestä.
Mutta se on ainakin molemminpuolinen.

---

Sitten muihin aiheisiin:

• Olen menossa niihin bileisiin, siellä on muitakin ihmisiä. Esimerkiksi eräs sinne tulevista ystävistäni täyttää vuosia ja juhlistamme samalla tätä tapahtumaa. Hän toivoo läsnäoloani. Olisin menossa muutenkin.
• Tytin kanssa olemme sovussa ja menemme ostamaan Antin tupaantuliaislahjan kuten alkuperäiseen suunnitelmaan kuului.
• Antille en ole uskaltanut soittaa, mutta hän on vähän tuollainen. Kyllä hän leppyy. Ainakin toivon mukaan.

Eli ei minulla ole syytä masentua.
Sitäpaitsi kun olin masennellut tätä typerää riitaa kaksi tuntia, Ilonan kanssa puhuessani piristyin heti ja nauroin koko loppuillan.

 Sehän on niin mukavaa kun saan olla edes joskus onnellinen ja ajatella välillä vähän itseäni.

Ennen minun suhteeni Tytin ja Antin kanssa on ollut sellainen, ettemme ole saattaneet puhua viikkoon, ja kun olemme jälleen puhuneet, olemme jatkaneet siitä mihin jäimme.

Nyt jos en puhu päivään Antin kanssa, hän suuttuu heti.

Väittävät Ilonan saavan kaiken huomioni.

Ettei munlla koskaan olisi varaa siihen mitä kaksikko on suunnitellut.
Ettei minua saa kiinni ellei väkisin.

Ja silti he eivät ilmoita minulle kunnolla.
Tai kunnioita sääntö "Nopeat syövät hitaat." Jos olen sopinut tyttöystäväni kanssa meneväni hänen luokseen ja Antin muutto sattuu samalle viikonlopulle ja he tarvitsivat minua siellä, se on sitten minun vikani, ja jätän parhaat ystäväni huomioimatta. Jos muuttopäivät päätettiin myöhemmin.

Sepä on mukavaa.

Tätäkö varten kutsun teitä parhaiksi ystävikseni? Jotta saisitte pompotella ja syyllistää minua.

Ja nyt Ilonalla on paha olla sen takia kun minua syyllistetään.
Aina vain mukavampaa.

Ja tosiaan, Antin tuparit on tänäviikonloppuna. Miksi minusta tuntuu että pilaan kaiken siellä. Pelkällä läsnäolollani.

Se on hienoa että te jaksatte olla onnellisia mun puolesta.
Se on hienoa että me tullaan taas niin hyvin toimeen.

Tappelemme Antin kanssa juuri. Rakastan elämää.

Aina olen luullut ettei kevät minuun vaikuta.
Luulin myöskin ettei naiskeho kiinnosta minua.
Mutta ihminenhän on erehtyväinen.

Tutuistuin siis Ilonaan, erääseen tyttöön harrastajaryhmässämme, jolle en ollut paljoakaan puhunut aiemmin.
Ja eräänä päivänä tajuan ihastuneeni häneen.

Mutta onko tämä oikeasti ihastumista? Vaiko lumejuttu? Enhän minä ole koskaan ihastunut kunnolla, aina joku muu on tehnyt aloitteen. Sitä julkkisihastusta ei voi laskea.

Antille en sano mirään, häntä eivät rakkauskiemurat kiinnosta ollenkaan, hän inhoaa niitä.
Puhun Tytin kanssa ja kerron olevani kenties ihastunut.

Hän alkaa vaatia minua paljastamaan kenestä on kyse. Ja heittää arvauksen ilmoille. Ja arvaa oikein. Säpsähdän ja alan inttää vastaan, miten hän saattoi aavistaa?
Tytti tuntee minut liian hyvin, ihanniinkuin Anttikin. Kutsun heitä syystäkin parhaiksi ystävikseni.
Perusteluksi Tytti kertoo sen, etten ole muusta kuin Ilonasta puhunut kahteen viikkoon.

Ainakin varmistun tunteistani, ei se mikään lumejuttu voi olla jos reagoin näin. Sen on oltava ihastus.

Koulussakin vain leijun irti ilmasta, mahassa lentelee perhosia.

Tytille kertomista seuraavana päivänä videopuhelen erään hyvän ystäväni kanssa, kutsun häntä Lindaksi sillä hän rakastaa liskoja ja matelijoita, ja totean olevani kenties ihastunut.
Hän arvaa heti oikein tunteideni kohteen.
Miten on mahdollista että kaikki tietävät asiani?

Varmistun vielä vähän lisää, ja seuraavana päivänä puhun erään hyvän ystäväni kanssa syvällisiä koulussa, ihastumisista ja sellaisista.
Puhun äitini kanssa puhelimessa niinkuin useimpina tavallisina arkipäivinä, ja tottean olevani ihastunut. Hän kysyy kehen, vastaan, ja hän toteaa arvanneensa.
Kaikki tosiaan tietävät asiani, mitä?

Saman viikon loppuna Ilona on tulossa meille. Heillä on nimittäin lomaa koulusta.
Päätän kertoa torstaina.
En tiedä osaisinko olla hänen kanssaan tavallisesti nyt kun olen varma tunteistani.
Mietin pitkään kertoako vai jättää kertomatta. Tiesin hänen antavan mahdollisuuden, olimme puhuneet syvällisiä aiheesta, kun hän kertoi pettymyksestä oman ihastuksensa suhteen.
Ja mietin, mitä jos hän ihastuukin taas johonkuhun? Ja hänellä lykästää?
Kerrankin kun olen itse ihastunut johonkuhun. Päästänkö mahdollisuuteni menemään?

Kerranhan tässä eletään.

Puhun Ilonan kanssa pitkään, kerron olevani ihastunut mutten tiedä kertoako. Puhumme parhaista tavoista kertoa, siitä että kannattaa tarttua hetkee ja niin edelleen.

En kuitenkaan kehtaa sanoa sitä suoraan. Laitan hänelle viestin erään nettisivun kautta.
En tiedä milloin hän käy siellä seuraavan kerran, joten linkitän salakavalasti jonkin linkin sivustolle, toivoen hänen huomaavan viestini.
Pian hän on hämillään, vaatien selitystä.
Silti otettu.

Ja hän alkaa kutsua minua omaksi ihastuksekseen.

Olimme puhuneet tosiaan jo sukupuoleni halki, sen että olen mies. A-seksuaalisuudenki olimme jo käsitelleet.
Ja hänelle kaikki se olisi okei.

Viikonloppuna me sitten näimme. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olimme tutustuneet. Mutta emme ensimmäistä kertaa koskaan.

Ja asiat jälleen johtivat toiseen.
Sunnuntaina seurustelimme.
Tällä kertaa uskon tosissani siihen että tämä kestää.

Voisin puhua hänestä aina vain, mutta olen kirjoittanut tänään niin paljon, että taidan jättää sen toiseen kirjoitukseen.

 Lohilaatikko on kamalaa, meillä oli tuota eilenkin. Ja koulussa oli tänään ohrapuuroa. Ohra. Puuroa. Puuro ei täytä, inhoan sitä, ja varsinkin sitä perkeleen ohrapuuroa. Mannapuuro on ihan hyvää.

Mutta takaisin asiaan.

Tämä kyseinen ensimmäinen eksä siis oli kertonut Antille ottaneensa minut takaisin jättääkseen minut kunnolla.
Jätti kusisemmin kuin ensimmäisellä kerralla, hah.

Kerronko lisää tästä mulkvistista?

Hän oli valehdellut yhteisille ystävillemme että meillä olisi ollut jotakin seksuaalista kanssakäymistä.

Minulla seksuaalista kanssakäymistä jonkun kanssa?
Katotaanko?

Anteeksi, vuodatin juuri ruokapöydässä crashailevasta tietokoneestani joten kirjoitukseni menee puhekieliseksi. Koetan rauhoittua.

Olimme tosiaan osa samaa kaveriporukkaa joka sittemmin on hajonnut käsiin.
Sain faktat korjattua kun asiaa kysyttiin suoraan minulta tässä eräänä päivänä pelatessamme pullonpyöritystä.
Eli kutsuttanen tätä eksä numero ykköstä Valehtelijaksi. Koska hän on valehteleva mulkvisti.

Lisää syitä miksi, en nyt ehkä vihaa, mutta ainakaan eksänä en ole kovinkaan ylpeä tästä henkilöstä.
Kaverina hän on ihan ookoo ja ihmisenä, mutta eksänä aika vitunmoinen kusiaivo.
Anteeksi vielä tätä kielenkäyttöä, mutta tämä on minun blogini ja saan haukkua kaikkia ja kaikkea niinkuin lystään, heh ♥
Vielä seurustellessamme huomasin kuinka Valehtelijalla ja toisella parhaista ystävistäni, eri henkilöllä kuin Antilla, oli jotain sutinaa.
Näin sen, mutten halunnut avata silmiäni sille.

Sitten he alkoivat seurustelemaan, tämä paras ystäväni jota nimitän Tytiksi, sillä hän on tyylitietoinen ja rakastaa sisustamista, ja Valehtelija alkoivat seurustelemaan.
Eikä Tytti edes ollut kiinnostunut V:stä. Ja V halusi hänen kanssaan seksisuhteeseen.

Mikä on vielä hullumpaa?
Se, että Valehtelija kokee olevansa transmies. FtM.
Häntä ei saanut koskettaa rintoihin tai muistuttaa hänelle hänen kehonsa naiseudesta. Eli miten sellaisen kanssa edes voisi olla seksisuhteessa?
Minä a-seksuaalinen olento en todellakaan nauti siitä jos joku minua koskettaa. Mieluummin kosketan muita.
Miten tuollainen siis on seksisuhteessa?

Jaksan aina valittaa kuinkaa Valehtelija mielestäni vain luulee aioita, eikä oikeasti ole FtM, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan.
Nyt puhutaan minusta.

Olemme nyt tilanteessa jossa Tytti ja Valehtelija seurustelevat.
Minä, Antti ja muutama ystävä harrasturyhmästämme pitää tapaamista eräässä tapahtumassa. Ryhmässämme on eräs mies, joka on puhunut kanssani facebookin chatissa jonkin aikaa.
Ja asiat johtavat toiseen. Istun hänen sylissään ja pian olemme ihastuneita toisiimme. Minä ikäänkuin vaistoan hänen kiinnostuksensa ja vastaan siihen.
Pian minä ja tämä minua kaksi vuotta vanhempi mies seurustelemme.
Ja hän uhkaa tekevänsä minusta naisen.
Vaikka koen olevani androgyyni tai mies.

Tuhoontuomittuahan tuo on.
Hän jättää minut parin kuukauden jälkeen nätillä tavalla, keskutellen.
Kertoo tunteidensa muuttuneen.
Minulle jää ihan hyvä maku.
Hän oli herrasmiesmäinen ja mukava.

Mutta ei antanut minulle tarpeeksi huomiota, oli kiinnostuneempi eräästä pelistä josta en pidä.
Vaikka olisimme voineet pelata yhdessä erästä peliä jonka pohjalle harrasteryhmämme on koottu!

Myöhemmin sain tietää että tämä kyseinen herra oli vlaittanut Antille jonka kanssa on läheisissä väleissä, kuinka ei saanut minulta.
Ihan oikeasti?
Nämä mulkerot eivät ikinä opi. A-seksuaali androgyyni/mies, pidä häntä heteronaisena ja yritä saada. Yhtälö mahdoton, laskin näyttää kaikkia mahdollisia virheitä.

Kutsunkin siis tätä eksää Ruinaajaksi.

Todella, todella pian eromme jälkeen Ruinaaja ja eräs tyttö jota pidin ystäväni flirttailevat avoimesti facebookissa.
Totean vain itseksi että kiva.
Tämä vielä ennen kuin tiesin Ruinaajan ruinaamisesta.

Tässä vaiheessa Tytti on jo dumpannut Valehtelijan joka ahdistaa häntä ja saa hänet tuntemaan olonsa kamalaksi.
Tytti yrittää vielä päästä muutenkin raskaasta erosta yli sellaisen kanssa jota luuli elämänsä rakkaudeksi.
Hän on ihastunut tähän tyttöön jonka kanssa Ruinaaja flirttailee.

Hän kertoo tälle tunteistaan, ja tyttö valitsee Ruinaajan.
Tytin sydän murtuu.

Näiden kahden tyhjäpään suhde ei kestä kauaa, mistä lie johtuu, mutta tyhjäpäätyttö yrittää kertoa rakkaudestaan Tyttiin.
Tyttiä ei tämän seura enää kiinnosta, tämähän mursi Tytin sydämen jo.
Eikä tämä bimbo suostu jättämään Tyttiä rauhaan.

En vieläkään osaa suhtautua tähän bimboon neutraalisti. Olen vihainen Tytin puolesta.
Ensin murtaa tämän sydämen, sitten yrittää saada tämän rakkauden itselleen. Juujuu.

Sitten seuraa rauhallinen vaihe. Puolisen vuotta, en ole missään typerissä ihmissuhdesotkuissa mukana.

Kunnes noin vuosi Valehtelijan paljastuksen jälkeen.

Tämä harrastajaryhmä joka meillä on edelleen kasassa, keräämme porukkaa pelaamaan tätä peliä jonka jo aiemmin mainitsin.
Kutsun erästä henkilöä mukaan, jonka kanssa en ole juurikaan puhellut, vain pariin otteeseen aikaisemmin jostain ihan turhanpäiväisestä.
Hän ei pääse, sillä hänen tietokoneensa ei pyöritä peliä kunnolla.

Minä pelaan, mutta juttelen silti tytön kanssa.
Alamme jutella enemmän ja enemmän, tekstaamme lähes päivittäin, paljon.
Tutustumme toisiimme.

Ja noin pari viikkoa tästä, tajuan ihastuneeni häneen.
Miten on mahdollista, minäkö ihastunut?!

Minun ei alunperin ollut tarkoitus kirjoittaa näin paljon ensimmäisenä blogipäivänäni, mutta haluan vain asiat pois päästäni.
En kuitenkaan kirjoita tätä säännöllisesti, vain silloin kun minusta siltä tuntuu.
Siksi aionkin omistaa vielä yhden tekstin tänään, tälle uudelle ihastukselleni. Kutsun häntä Ilonaksi, sillä hän on ihastuttava ihminen, joka tekee minut onnelliseksi.

Kamalaa miten kirjoitan paljon...

Noniin. Tämä seuraava kirjoitus on oikeastaan koko syy, miksi tein koko blogin.
Rupesin vain pohtimaan ihmissuhteitani ja sain idean totaalisen anonyymiin, uuteen blogiin.
Koettakaa pitää silmänne avoinna, tämä saattaa olla pitkäveteistä.

Exäni ovat kusipäitä.
Se on minun henkilökohtainen mielipiteeni.

Tämän juuri alkavan puuduttavan luennon aihe on mikäpä muukaan kuin seksuaalisuus.
Olen taas uuden suhteen ansiosta alkanut pohtia asiaa. Usein annan sen vain olla ja totean olevani a-seksuaali mutta...
Noniin.
 

Pakkomielteeni, se mies oli minun pakkomielteeni. Neljän vuoden ajan.

Jos aloitetaan ihan alusta. Ensimmäinen ihastukseni eskarissa oli eräs suloinen ja kiltti poika. Olin varma meneväni hänen kanssaan naimisiin.
Tähän aikaan uskoin vielä olevani tyttö.
Mutta kuten usein käy, päädyimme eri kouluihin ja unohdin koko hepun.

Minulla saattoi olla joitain lyhyitä ihastuksia ties kehen mutta ne eivät ole jääneet mieleeni. Ne eivät olleet merkittäviä.

Sitten pääsemme siihen neljä vuotta kestäneeseen pakkomielteeseen. Amerikkalainen muusikko, bändin jäsen, solisti.
Ei minun mitään nimeä tarvitse mainita. Sillä ei ole merkitystä kuka se oli.
Joku minua montakymmentä vuotta vanhempi, maapallon toiselta puolelta. Turvallinen ihastumisenkohde: en voisi kokea hyväksikäyttöä tai pettymyksiä. Tiesinhän jo alusta alkaen hänen olevan kaukoihastus, salainen ihailu, josta kohde ei varmaan koskaan saisi tietää.
Samanlaisia fanityttöjähän hänellä olisi satoja, tuhansia.
Sitä kesti tosiaan neljä vuotta.
Löysin bändin kun olin kahdentoista. Laulajan ääni herätti huomioni ja aloin kuuntelemaan oikeaa musiikkia.
Vuotta myöhemmin tajusin ihastuneeni tähän mieheen. En halunnut myöntää sitä, sehän oli noloa. Mutta sitten tulin sinuiksi asian kanssa, ja tästä ihmisestä tuli määrittävä osa elämääni vuosiksi eteenpäin.
Hän oli muusani. Piirsin häntä. Ja itseäni. Yhdessä. Kun ajattelen myöhemmin olin hirveä. Mutta en silloin ajatellut niin.
Ja kai se oli ihan hyvä näin. Mieluummin fanaattinen fani-ihastus kuin puolenkoulun huoraamista niinkuin osa noista vitun ämmistä anteeksi kielenkäyttöni harrastaa. Hah!
Kuudentoistakesäisenä ihastukseni alkoi sitten hiipua. Ihailin ja ihailen yhä samaa miestä ja useaa muuta muusikkoa mutten enää rakasta häntä kuten kuvittelin rakastavani sen ajan...
Mutta eikö sitä sanota että puolen vuoden jälkeen ihastus muuttuu rakkaudeksi?

Sillä nyt ei ole merkitystä.
Jos tähän väliin ennenkuin etenen noihin exiin kerron vähän kokonaistaustaa itse seksuaalisuudesta, jättäen hetkeksi henkilöt taka-alalle.
Pitkään siis uskoin olevani hetero. Nainen. Heteronainen. Herrajumala, nainen!
Uskoin sitä paskaa mitä yhteiskunta syöttää meille.

Niin sinun henkilökortissasi lukee. F. Niin sinun sosiaaliturvatunnuksessasi lukee. Parillinen luku. Niin sinun syntymätodistuksessasi lukee. Nainen. Nainen. Et pääse siitä yli etkä ympäri.
Sinulla on naisen sukuelimet, olet nainen.

Joo haistakaa kuulkaa vaan pitkä vittu.
Minähän en mikään nainen ole joten turpa tukkoon

Jokatapauksessa. Jo melko varhaisessa vaiheessa ajattelin ettei seksi ole mikään minun juttuni.
En kokenut minkään sortin kiinnostusta genitaaleja kohtaan. Inhosin niitä.
Taidan inohta nykyäänkin mutta koetan päästä yli tästä. Eihän se ole normaalia.
Enkä tiedä paljonko omalla sukupuolikäsitykselläni on tekemistä asian kanssa mutta juu.

Oikeastaan voisin sanoa olleeni aina epätietoisesti a-seksuaali.
En koskaan kuvitellut, heteroaikananikaan, olevani onnellisessa ja tasapainoisessa heteroparisuhteessa.
Kuvittelin yhdeksännellä luokalla olevani rakkaudettomassa ystävyysliitossa miehen kanssa, velvollisuudesta yhteiskuntaa kohtaan ja ystävyydestä.
Pidän läheisyydestä ja läheisistä ihmissuhteista. Halusin siis parisuhteen ilman sitä seksiosuutta.

Ja omasta sukupuolestani. Tästäkin kirjoitan varmaan ihan omia kirjoituksiaan mutta sanotaan nyt tähän väliin etten hämmennä teitä liikaa.
Joskus yläasteen puoleenväliin mennessä vein imagoani meihisempään suuntaan. Sieltä poispäästessäni käsitin itseni jo oikeastaan mieheksi. Minulla oli valmistujaisissa puku. Sama puku jota käytän vielä nykyäänkin. Ja olin kotonani siinä asussa.

Takaisin seksuaalisuuteen.
Sitä aloin taas pohtia kun olin jo seitsemäntoista.
Mietin etten voisi nähdä itseäni suhteessa, en miehen enkä naisen kanssa. Sillä en nähnyt seksuaalista kanssakäymistä mahdollisena.
Sitten silloinen paras ystäväni kertoi olevansa ihastunut minuun. Ja ehdotti seurustelua.
Mietin, mitä voin menettää ja vastasin myöntävästi.
Kaikkihan sujui ihan hienosti viitisen kuukautta.

Kunnes hän jätti minut.
Kun minä soitin hänelle.

Olimme olleet "tauolla" jonkin aikaa ja halusin tietää mitä homman nimi on. Ja hän jätti minut.

No, myöhemmin hän puhui minulle messengerissä. Hän halusi nähdä minut.
Minä läheisriippuvainen olin eron takia täysin murtunut ja suostuin.
Ja hän otti minut takaisin. Ja minä vitun urpo suostuin.

Sitten hän jätti minut jälleen. Messengerissä. Jumalauta, messengerissä.

Myöhemmin hän oli sanonut nykyisistä parhaista ystävistäni toiselle (kutsun tätä parasta ystävää nyt Antiksi, sillä hän on taipuvainen antisosiaalisuuteen) ottaneensa minut takaisin vain siksi että saisi jätettyä minut kunnolla.
"Kunnolla." Messengerissä.

Tässä välissä käyn syömässä, jatkan tästä seuraavassa kirjoituksessa.
Tästä tulee muutenkin niin pitkä että ihan hyvä kirjoittaa tämä useammassa osassa.